Uusi arki

Tänään olin ensimmäisellä päivälukion tunnilla Porvoossa. Vähän aikaa pyörin ympäriinsä ja yritin löytää äidinkielenluokkaa, kyselin ihmisiltä ja ainakin kaksi kertaa harkitsin jo luovuttavani ja lähteväni vetämään, mutta sitten oikea luokka löytyi. Ei Porvoon lukio kai mikään suuri ole, mutta on se aika sekava, jos tietää vain että on menossa "jollekin ruotsin tunnille".

Nyt oon siis kotona, söin ja katoin yhen leffan. Ainut tapa opiskella mukavasti englantia on kattoa leffoja ilman tekstityksiä, tosin sekin on tylsää jos on liian monimutkainen leffa.. Tunnin päästä lähenkin jo takasin, koska mulla on enkun abikurssi iltalukiossa. En oo varma oisko mulla ollut ruotsin tunti tässä välissä, koska en ollut kirjottanut sitä tälle tiistaille kalenteriin, vaikka kaikille muille olin. Kotiin tuleminen houkutteli kuitenkin enemmän, kun kaupungissa päivän aikana yhteensä noin viiden tunnin hengaaminen tuntien väleissä. Katotaan kuinka nopeesti hajoon tähän touhuun. Nyt kun on aamu ja iltalukiota, niin en pääse ees salille tuulettumaan. Oon sitten vissiin päättänyt vetää tänkin asian läskiksi ja järkyttäisin itseänikin jos ajattelisin mun tän hetkisiä liikunta ja ruokailujuttuja... No, ens kuusta alkaa skarppaus, siitä ehkä enemmän myöhemmin ;-)

Tunnelmat on siis sekavat, mutta ihan innostuneet. Olin aamulla ihan innoissani, ku nsian ukea farkut päälle ja laittautua :-D Kolme vuotta kun meni aika pitkälti jotkut verkkarit jalassa Vierumäellä... :-D Tavallaan ahdistaa tämmönen, kun missään vaiheessa ei voi kokonaan heittää aivoja narikkaan, kun täytyy seurata kelloa, koska jo kerran kotiin tultua pitää kohta taas lähteä. Mä en tavallaan kuulu mihinkään. Tää on tällanen välivaihe mun elämässä. Ei mun nimeä oo ees lukion listoilla, enkä tunne sieltä melkein ketään. En tiedä talon tapoja tai tunne tiloja. Vois ajatella, että onhan ne ykkösetkin siellä ihan yhtä hukassa, mut hei, niillä on ryhmänohjaaja, kaikenmaailman infot, wilma, opot ja toisensa. Heinolassakin oltiin vähän erillään muista opiskelijoista, mut ainakin meillä oli ainakin joku opettaja keneltä pysty mennä kyselemään typeriä, wilma missä luki tunnit, ruokailut ja muut infot, yms.. Nyt mä astun vaan keskellä väkijoukkoa, eikä ketään vois vähempää kiinnostaa jos mä oon ihan hukassa. Mut kyl tää ehkä tästä, kestää vaan vähän päästä tähän arkeen ja "rytmiin", jota ei kyllä taida olla olemassa ollenkaan. Tulipa tästä nyt vähän negatiivisen sävyinen postaus, vaikkei tarkoitus ollut :-D Oon oikeesti aika innoissanikin tästä, vaikka tän jälkeen voi olla vähän haastavaa uskoa! :-)