sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Nuhanenä

Ensimmäinen kouluviikko takana, ja muutaman tunnin päästä toinen lähtö opistolle. Niin helppoa, kun Kaisalla on nyt auto ja päästään sillä kulkemaan. Vihaan nimittäin busseja Lahti-Porvoo välillä...! Se ajaa joka ikisen pupunkolon kautta nimittäin.
Eli nykyään asutaan Jytinöillä, rivareissa. Elintaso on ihan pikkasen noussu, mut vähän tuntuu eristäytyneeltä! Tässä vähän kuvia, eli siellä on kaksi kahden hengen huonetta, keittiö, vessa+suihku ja varasto. Ekan viikon yhdistettiin toisen huoneen kaksi sänkyä ja yksi sohva, koska haluttiin nukkua yhessä.


Semppu anto mulle viime sunnuntaina vähän myöhästyneen synttärilahjan. Se oli aivan ihana, kun kaikilla noilla jutuilla on oma tarkotuksensa ja oma tarinansa ;)






























Nyt oon vähän flunssainen ja uupunut. Täytyy silti vielä ennen lähtöä raahautua kuntoklubille kokeilemaan spinningbiisit, kotona kun kaikki tuntuu aina paljon selkeämmältä kun sitten salilla. Rukoilen, että mun cd:t nyt toimis, en jaksa enää yhtään alkaa väsäämään niitten kanssa. Aina se on yhtä vaikeeta saada musiikin oikeaan muotoon ja ähh. Mutta nyt otan itteäni niskasta kiinni ja lähen riskeeraamaan sydäntäni pyörän päälle. Viikon aikana en varmaan tänne mitään uutta laita, mutta viikonloppuna sitten toivottavasti helpottuneena jotain ensimmäisistä syyslukkarin tunneista!

3 kommenttia:

  1. Oijoi... Keittes kanssa asustelet nyt? :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sempun, Kaisan ja Tesan. Tesa on vielä leirillä Espanjassa, joten saa nyt nh miten toi huonejako sitten menee kun se tulee takasin 17.pv :)

      Poista
  2. Oih! :DD Näin jotenkin arvasin :DD

    VastaaPoista